© 2017 Ulla Somerma

  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
Please reload

Viimeisimmät kuulumiset

Äitiäkin vähän jännittää...

6.8.2017

Elokuu merkitsee monelle loman päättymistä ja paluuta takaisin töihin. Lapsiperheissä töihinpaluuseen liittyy hoitokuvioiden järjestelyä. Toisilla lomaa edeltäneet kuviot lähtevät rullaamaan lomien jäljiltä vanhasta tottumuksesta, toisissa kodeissa aloitetaan ihan uusia juttuja. Meillä nämä uudet jutut sattuivat kaikilla lapsilla samalle kuulle. 

 

Koen olevani onnekas, kun olen voinut viettää seitsemän vuotta kotona lapsien kanssa. Toki matka on ollut raskas, allergiahaasteiden myötä jopa vaikea, mutta myös erittäin tärkeää ja ihanaa aikaa. Olen kasvanut valtavasti kotona vietettyjen vuosien myötä. Olen oppinut neuvottelu- ja organisointitaitoja, olen kasvattanut pinnaani ja oppinut lukemaan lapsia jo kulmakarvan kohotuksesta tai alahuulen nykäisystä. Mutta tänä syksynä meillä puhaltaa uudet tuulet, kun äiti palaa syksyllä töihin. Nuorimmat lapset harjoittelevatkin parhaillaan päiväkodin kuvioita ja esikoinen valmistautuu koulun aloitukseen. Kuten sanoin jännitystä ja uusia asioita riittää.

 

 

Tietenkin olen naamioinut oman jännitykseni ja nuuhkinut öljypulloja jo hyvän tovin. En halua siirtää omaa hermostuneisuuttani lapsiin. Eihän meillä oikeasti ole mitään hätää ja lasten kuuluukin itsenäistyä. 

 

Pohdin monia tapoja aloittaa päiväkoti pehmeämmin ja valitsin saatavilla olevista vinkeistä meille sopivimmat. Olemme kesän aikana käyneet muutamia kertoja päiväkodin pihassa leikkimässä. Juuri sopivasti, niin että piha on tuttu, muttei jo tylsä. Silloin tällöin ohi kulkiessamme mainitsin että tuolla on teidän uusi päiväkoti, missä pääsette syksyllä aloittamaan. Pyrin valitsemaan aktiivisia ja positiivisia sanoja kuvaamaan päiväkotiin liittyviä juttuja. Pohdimme kuinka paljon uusia ystäviä päiväkodista saa ja mitä kaikkea päiväkodissa voi tehdä. 

 

Päiväkotiin valitsimme mieleisiä vaatteita ja hankimme uudet tossut, kerhotossut kun olivat jo jääneet pieniksi. Askartelimme kummallekin lapselle omat valokuvakortit, missä on erityisiä kuvia perheestä ja lapsesta mukavissa paikoissa. Valitsimme myös päiväkotiin oman pehmolelun, joka olisi naulakossa aina odottamassa aamulla. Tällä myös välttäisin sen katastrofin, mikä syntyisi siitä, että se rakkain unilelu onkin päiväkodilla, kun pitäisi kotona mennä yöunille. Pehmo sai kaulaansa uuden huivin, mihin livautin tipan rauhoittavaa ja toisen tipan rohkaisevaa öljyseosta. Ensimmäisen viikon aamuille varasin kiireettömän lähdön päiväkodille. Olin myös varautunut tarpeen vaatiessa istumaan koko viikon päiväkodin käytävällä ja järjestin esikoiselle hoitopaikan siksi ajaksi.


Vaikka kaikki tämä valmistelu voi jonkun mielestä tuntua liialliselta, koin sen tukevan meidän kodin ulkopuoleisen hoidon aloittamista suuresti. Lapset odottivat päiväkodin alkua, menivät iloisesti ryhmän mukana ja jäivät hyvillä mielin jo ensimmäisenä päivänä muutamaksi tunniksi hoitoon. Meillä on aivan ihana päiväkoti ja hoitajat, tytöt ovat sujahtaneet helposti ryhmiinsä ja tuntuvat viihtyvän oikein hyvin.

Entäs se hermoileva äiti sitten? Ensimmäisenä päivänä tulin yksin hiljaiseen kotiin, istuin alas ja itkin. Ilosta, koska kaikki meni niin hyvin. Surusta, koska uusi vaihe merkitsee lasten kasvamista ja irtautumista. Liikutuksesta, koska mini niin suloisesti jäi nukkikseen päiväunta odottamaan. Kiitollisuudesta, koska vaikka olen tätä vaihetta kauhulla odottanut, olen tätä todellakin myös tarvinnut. Nyt on äidin vuoro tehdä aikuisten juttuja ja kehittää omaa ammattiosaamistaan. 

 

Ensi viikolla jatkamme päiväkotiharjoituksia ja samalla alamme valmistautua ekaluokkalaisen kanssa koulutaipaleen aloittamiseen. Mielenkiinnolla odotan minkälainen tästä viikosta tulee. Luulenpa, että tunteet tulevat olemaan pinnassa tämänkin kanssa. Tämän tunteita ja mielialoja hyvin taitavasti lukevan lapsen kanssa saan vaan olla entistä tarkempana!

 

Olisipa kiva kuulla, kuinka teillä on lähtenyt syksy käyntiin? Anna alle omia vinkkejäsi päiväkodin tai koulun aloittajalle.

 

Please reload

Please reload

Arkisto